[ PÄÄSIVU | ESITTELY | HALLITUS | TAPAHTUMAT | VARAUSKIRJA | TIEDUSTELUT | GALLERIA]
![]()
![]()
TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2009
|
|
Toiminta-ajatus Rievelinmutka ry:n tarkoituksena on Imjärven kyläyhteisön perinteiden vaaliminen sekä kyläyhteisön yleisen hyvinvoinnin, viihtyvyyden ja omatoimisuuden edistäminen sekä kylän asukkaiden harrastus- ja kulttuuritoiminnan lisääminen sekä alueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä toimiminen. Yhdistys hankkii toimintaansa varoja ylläpitämällä ja edelleen vuokraamalla Heinolan kaupungilta vuokrattua Imjärven entistä kyläkoulua. Toimintavuosi
|
TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2008 |
|
Toiminta-ajatus Rievelinmutka ry:n tarkoituksena on Imjärven kyläyhteisön perinteiden vaaliminen sekä kyläyhteisön yleisen hyvinvoinnin, viihtyvyyden ja omatoimisuuden edistäminen sekä kylän asukkaiden harrastus- ja kulttuuritoiminnan lisääminen sekä alueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä toimiminen. Yhdistys hankkii toimintaansa varoja ylläpitämällä ja edelleen vuokraamalla Heinolan kaupungilta vuokrattua Imjärven entistä kyläkoulua. Toimintavuosi Vuoden 2008 lopussa yhdistykseen kuului 78 jäsentä, joista 66 maksanutta henkilöjäsentä, 10 ainaisjäsentä ja 2 yhteisöjäsentä. Imjärven Erä järjesti 1.3. perinteiset pilkkikilpailut. Puu- ja pihojen siivoustalkoot pidettiin 26.4. Seitsemäs rosvopaisti-ilta pidettiin 5.7. ja Imjärviseuran kesäjuhlat 26.7. 16.8. järjestettiin kolmas kalailta. Hirvipeijaisia vietettiin 18.10. Imjärven Martat ovat kokoontuneet säännöllisesti koululla ja 29.11. he järjestivät perinteisen puurojuhlan kaikille kyläläisille. Koulun talonmiehen- ja siivoojan tehtäviin 11 kk:si valtion palkkatuella 1.11.2007 alkaen palkatun Meri Honkasen toimi loppui 25.8. Koulun vuokralainen irtisanoi vuokrasopimuksen 15.6. Urheilutoimintaa
Imjärven Into järjesti talven aikana
kolmet hiihtokilpailut ja kesällä juoksu- ja yleisurheilukilpailuja. Paason Poikien 60-vuotisjuhlaa muistettiin 100 €:n lahjoituksella. Talous Toimintakiinteistön tuottoina kertyi 4646,25 € ja vuokratuloina 2167,60 €. Palkkakuluina maksettiin 8975,88 € ja työllistämiskorvauksina TE-keskukselta saatiin 8941,44 €. Arpajaisilla ym. keräyksillä saatiin 699,00 € ja lahjoituksina Suomen Suodatinvalmiste Oy:ltä 250,00 €. Jäsenmaksutuotot olivat yhteensä 1 425,00 €. Kaupungilta saatiin yleisavustuksena 450 €. Yhdistyksen tulos oli 1782,84 € ylijäämäinen. Hallinto Hallitukseen ovat vuosikokouksen valitsemina toimintavuonna kuuluneet puheenjohtaja Lassi-Pekka Haapaniemi ja jäseninä Hannu Pystynen, Antti Konsti, Otso Pollari, Pekka Kariola ja Arja Nikkinen sekä varajäseninä Pekka Rautkoski ja Hannu Marttunen. Hallitus kokoontui kauden aikana 2 kertaa ja hallituksen jäsenten kesken käytiin myös puhelinneuvotteluja. Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 6.4.
Tuleva kehitys
|
TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2007 |
|
Toiminta-ajatus Rievelinmutka ry:n tarkoituksena on Imjärven kyläyhteisön perinteiden vaaliminen sekä kyläyhteisön yleisen hyvinvoinnin, viihtyvyyden ja omatoimisuuden edistäminen sekä kylän asukkaiden harrastus- ja kulttuuritoiminnan lisääminen sekä alueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä toimiminen. Yhdistys hankkii toimintaansa varoja ylläpitämällä ja edelleen vuokraamalla Heinolan kaupungilta vuokrattua Imjärven entistä kyläkoulua. Toimintavuosi Vuoden 2007 lopussa yhdistykseen kuului 79 jäsentä, joista 67 maksanutta henkilöjäsentä, 10 ainaisjäsentä ja 2 yhteisöjäsentä. Imjärven Erä järjesti 24.3. perinteiset pilkkikilpailut. Puu- ja pihojen siivoustalkoot pidettiin 5. - 6.5. Kuudes rosvopaisti-ilta pidettiin 7.7. ja Imjärviseuran kesäjuhlat 28.7. Talas ry:n organisoima kylien yhteinen metalliromunkeräyskampanja järjestettiin jo neljännen kerran elokuussa. 18.8. järjestettiin toinen kalailta. Hirvipeijaisia vietettiin 27.10. Imjärven Martat ovat kokoontuneet säännöllisesti koululla ja 1.12. he järjestivät perinteisen puurojuhlan kaikille kyläläisille. Vuoden päätteeksi yhdistys järjesti koululla uuden vuoden vastaanoton tanssiorkesterin säestyksellä. Koulun talonmiehen- ja siivoojan tehtäviin palkattiin 11 kk:si valtion palkkatuella 1.11.2007 alkaen Meri Honkanen. Urheilutoimintaa Imjärvi-Paaso välillä hiihdettiin 4.3. Kasperin Kierros, mikä talkoiltiin yhdessä Paason Poikien kanssa. Imjärven Into järjesti talven aikana kolmet hiihtokilpailut ja kesällä juoksu- ja yleisurheilukilpailuja. Läpi kevään ja syksyn on Leila Suojärvi vetänyt viikoittaista voimistelua sekä miehille että naisille. Talous Toimintakiinteistön tuottoina kertyi 4 320,00 € ja vuokratuloina 3 771,90 €. Palkkakuluina maksettiin 4 906,51 € ja työllistämiskorvauksina TE-keskukselta saatiin 4 722,81 €. Arpajaisilla ym. keräyksillä saatiin 660,00 € ja lahjoituksina Suomen Suodatinvalmiste Oy:ltä 250,00 €. Jäsenmaksutuotot olivat yhteensä 1 125,00 €. Yhdistyksen tulos oli 2 298,18 € ylijäämäinen. Hankkeet Vuoden aikana kaikki koulun ikkunat on kunnostettu ja sähköjohdot uusittu. Keittiön valaistus uusittiin sekä vuokralaisen huoneistoon tehtiin keittiöremontti. Vintti ja kellari siivottiin turhasta romusta. Latujen pohjat kunnostettiin talkoilla. Yhdistykselle hankittiin autokatos, kahvinkeitin, kännykkäliittymä sekä lasermonitoimilaite. Hallinto Hallitukseen ovat vuosikokouksen valitsemina toimintavuonna kuuluneet puheenjohtaja Lassi-Pekka Haapaniemi ja jäseninä Hannu Pystynen, Antti Konsti, Otso Pollari, Pekka Kariola ja Arja Nikkinen sekä varajäseninä Pekka Rautkoski ja Hannu Marttunen. Hallitus kokoontui kauden aikana 3 kertaa ja hallituksen jäsenten kesken käytiin myös puhelinneuvotteluja. Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 22.4. Tuleva kehitys Nykyisten tapahtumien ja aktiviteettien lisäksi pyritään etsimään uusia yhteistyökumppaneita ja tapahtumia. Markkinointia pyritään entisestään tehostamaan.
|
TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2006 |
Toiminta-ajatusRievelinmutka ry:n tarkoituksena on Imjärven kyläyhteisön perinteiden vaaliminen sekä kyläyhteisön yleisen hyvinvoinnin, viihtyvyyden ja omatoimisuuden edistäminen sekä kylän asukkaiden harrastus- ja kulttuuritoiminnan lisääminen sekä alueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä toimiminen. Yhdistys hankkii toimintaansa varoja ylläpitämällä ja edelleen vuokraamalla Heinolan kaupungilta vuokrattua Imjärven entistä kyläkoulua. Toimintavuosi Vuoden 2006 lopussa yhdistykseen kuului 96 jäsentä, joista 82 henkilöjäsentä, 12 ainaisjäsentä ja 2 yhteisöjäsentä. Imjärven Erä järjesti 18.3. perinteiset pilkkikilpailut. Puu- ja pihojen siivoustalkoot pidettiin 6. - 7.5. Katja Raatikaisen johdolla tutustuttiin seudun kasvistoon Luonnonkukkienpäivänä 18.6. Viides rosvopaisti-ilta pidettiin 8.7. ja Imjärviseuran kesäjuhlat 29.7. Talas ry:n organisoima kylien yhteinen metalliromunkeräyskampanja järjestettiin jo kolmannen kerran elokuussa. 19.8. järjestettiin ensimmäinen kalailta. Hirvipeijaisia vietettiin 21.10. Vuoden päätteeksi Imjärven Martat järjestivät koululla puurojuhlan kaikille kyläläisille. Koulun talonmiehen- ja siivoojan tehtäviin palkattiin vuodeksi valtion palkkatuella 1.3.2006 alkaen Lea Junttila. Urheilutoimintaa Imjärvi-Paaso välillä hiihdettiin 5.3. Kasperin Kierros, mikä talkoiltiin yhdessä Paason Poikien kanssa. Imjärven Into järjesti talven aikana kolmet hiihtokilpailut ja kesällä juoksu- ja yleisurheilukilpailuja. Läpi kevään ja syksyn on Leila Suojärvi vetänyt viikoittaista voimistelua sekä miehille että naisille. Talous Toimintakiinteistön tuottoina kertyi 5 966,30 € ja vuokratuloina 3 060,00 €. Palkkakuluina maksettiin 9 300,57 € ja palkkatuella Hämeen työvoima- ja elinkeinokeskukselta sekä Kelalta saatiin 8 584,90 €. Arpajaisilla ym. keräyksillä saatiin 486,00 € ja lahjoituksina Suomen Suodatinvalmiste Oy:ltä 250,00 €. Jäsenmaksutuottoina saatiin yhteensä 1 143,00 €. Yhdistyksen tulos oli 22,32 € ylijäämäinen. Hallinto Hallitukseen ovat vuosikokouksen valitsemina toimintavuonna kuuluneet puheenjohtaja Lassi-Pekka Haapaniemi ja jäseninä Hannu Pystynen, Antti Konsti, Otso Pollari, Pekka Kariola ja Arja Nikkinen sekä varajäseninä Pekka Rautkoski ja Tuula Hahl. Hallitus kokoontui kauden aikana 4 kertaa ja hallituksen jäsenten kesken käytiin myös puhelinneuvotteluja. Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 23.4. Tuleva kehitysNykyisten tapahtumien ja aktiviteettien lisäksi pyritään etsimään uusia yhteistyö-kumppaneita ja tapahtumia. Markkinointia pyritään entisestään tehostamaan.
|
TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2005 |
Toiminta-ajatusRievelinmutka ry:n tarkoituksena on Imjärven kyläyhteisön perinteiden vaaliminen sekä kyläyhteisön yleisen hyvinvoinnin, viihtyvyyden ja omatoimisuuden edistäminen sekä kylän asukkaiden harrastus- ja kulttuuritoiminnan lisääminen sekä alueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä toimiminen. Yhdistys hankkii toimintaansa varoja ylläpitämällä ja edelleen vuokraamalla Heinolan kaupungilta vuokrattua Imjärven entistä kyläkoulua. Toimintavuosi Vuoden 2005 lopussa yhdistykseen kuului 98 jäsentä, joista 85 henkilöjäsentä, 11 ainaisjäsentä ja 2 yhteisöjäsen. Jouko Honkasen hirviseurue järjesti 19.3. perinteiset pilkkikilpailut. Puu- ja pihojen siivoustalkoot pidettiin 23.4. Katja Raatikaisen johdolla tutustuttiin seudun kasvistoon Luonnonkukkienpäivänä 19.6. Neljäs rosvopaisti-ilta pidettiin 9.7. ja Imjärviseuran kesäjuhlat 30.7. Talas ry:n organisoima kylien yhteinen metalliromunkeräyskampanja järjestettiin jo toisen kerran elokuussa. Hirvipeijaisia vietettiin 22.10. Vuoden päätteeksi Imjärven Martat järjestivät koululla puurojuhlan kaikille kyläläisille.
Työmarkkinatuella palkattu Meri Honkasen sopimus loppui 14.6.2005. Urheilutoimintaa Imjärvi-Paaso välillä hiihdettiin 6.3. Kasperin Kierros, mikä talkoiltiin yhdessä Paason Poikien kanssa. Imjärven Into järjesti talven aikana kolmet hiihtokilpailut ja kesällä juoksu- ja yleisurheilukilpailuja. Läpi kevään ja syksyn on Leila Suojärvi vetänyt viikoittaista voimistelua sekä miehille että naisille. Talous Toimintakiinteistön tuottoina kertyi 5 656,75 € ja vuokratuloina 4 680,00 €. Palkkakuluina maksettiin 5 259,37 € ja yhdistelmä- ja työmarkkinatukina Hämeen työvoima- ja elinkeinokeskukselta sekä Kelalta saatiin 4 910,67 €. Arpajaisilla ym. keräyksillä ja lahjoituksina saatiin yhteensä 740,80 €. Jäsenmaksutuottoina saatiin yhteensä1 273,00 €. Yhdistyksen tulos oli 4 854,30 € ylijäämäinen. Hallinto Hallitukseen ovat vuosikokouksen valitsemina toimintavuonna kuuluneet puheenjohtaja Lassi-Pekka Haapaniemi ja jäseninä Hannu Pystynen, Antti Konsti, Otso Pollari, Pekka Kariola ja Arja Nikkinen sekä varajäseninä Pekka Rautkoski ja Tuula Hahl. Hallitus kokoontui kauden aikana 3 kertaa ja hallituksen jäsenten kesken käytiin myös puhelinneuvotteluja. Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 20.3. Tuleva kehitysNykyisten tapahtumien ja aktiviteettien lisäksi pyritään etsimään uusia yhteistyö-kumppaneita ja tapahtumia. Markkinointia pyritään entisestään tehostamaan. Pyritään palkkaamaan kylältä uusi talonmies/siivooja työvoimatoimiston palkkatuella. |
![]()
TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2004
|
Toiminta-ajatusRievelinmutka ry:n tarkoituksena on Imjärven kyläyhteisön perinteiden vaaliminen sekä kyläyhteisön yleisen hyvinvoinnin, viihtyvyyden ja omatoimisuuden edistäminen sekä kylän asukkaiden harrastus- ja kulttuuritoiminnan lisääminen sekä alueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä toimiminen. Yhdistys hankkii toimintaansa varoja ylläpitämällä ja edelleen vuokraamalla Heinolan kaupungilta vuokrattua Imjärven entistä kyläkoulua. Toimintavuosi Vuoden 2004 lopussa yhdistykseen kuului 93 jäsentä, joista 78 henkilöjäsentä, 12 ainaisjäsentä ja 1 yhteisöjäsen. Yhdistelmä- ja työmarkkinatuen avulla palkattiin Meri Honkanen talonmies/siivojaksi vuoden pituiseen osa-aikaiseen työsopimukseen. Jouko Honkasen hirviseurue järjesti maaliskuun lopussa perinteiset pilkkikilpailut. 14.3. oli Imkosken ympäristösuunnitelman esittely. Pihojen siivoustalkoot pidettiin 24.4. ja puutalkoot 4.9. Neljäs rosvopaisti-ilta pidettiin 3.7. ja Imjärviseuran kesäjuhlat 31.7. Hirvipeijaisia vietettiin 23.10. Vuoden päätteeksi Imjärven Martat järjestivät koululla puurojuhlan kaikille kyläläisille. Urheilutoimintaa
Imjärvi-Paaso välillä hiihdettiin 29.2. Kasperin Kierros,
mikä talkoiltiin yhdessä Paason Poikien kanssa.
Talous Toimintakiinteistön tuottoina kertyi 4 558,85 € ja vuokratuloina 2 340,00 €. Henkilöstökulut olivat 577,87 €.Arpajaisilla ym. keräyksillä ja lahjoituksina saatiin yhteensä 562,70 €. Jäsenmaksutuottoina saatiin yhteensä 1.446,00 €. Yhdistyksen tulos oli 405,86 € ylijäämäinen.
Hallinto Hallitukseen ovat vuosikokouksen valitsemina toimintavuonna kuuluneet puheenjohtaja Lassi-Pekka Haapaniemi ja jäseninä Hannu Pystynen, Antti Konsti, Otso Pollari, Pekka Kariola ja Arja Nikkinen sekä varajäseninä Pekka Rautkoski ja Tuula Hahl. Hallitus kokoontui kauden aikana 3 kertaa ja hallituksen jäsenten kesken käytiin myös puhelinneuvotteluja. Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 14.3. Tuleva kehitysNykyisten tapahtumien ja aktiviteettien lisäksi pyritään etsimään uusia yhteistyökumppaneita ja tapahtumia. Markkinointia pyritään entisestään tehostamaan. Koskialueen raivaus ja kunnostus aloitetaan yhteistyössä kaupungin kanssa. |
![]()
TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2003
|
Toiminta-ajatusRievelinmutka ry:n tarkoituksena on Imjärven kyläyhteisön perinteiden vaaliminen sekä kyläyhteisön yleisen hyvinvoinnin, viihtyvyyden ja omatoimisuuden edistäminen sekä kylän asukkaiden harrastus- ja kulttuuritoiminnan lisääminen sekä alueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä toimiminen. Yhdistys hankkii toimintaansa varoja ylläpitämällä ja edelleen vuokraamalla Heinolan kaupungilta vuokrattua Imjärven entistä kyläkoulua. Toimintavuosi Vuoden 2003 lopussa yhdistykseen kuului 95 jäsentä, joista 82 henkilöjäsentä, 12 ainaisjäsentä ja 1 yhteisöjäsen. Jouko Honkasen hirviseurue järjesti maaliskuussa pilkkikilpailut ja perinteinen rosvopaisti pidettiin heinäkuussa samoin kuin Imjärviseuran kesäjuhlat ja hirvipeijaisia pidettiin lokakuussa. Vuoden päätteeksi Imjärven Martat järjestivät koululla puurojuhlan kaikille kyläläisille. Läpi kevään ja syksyn on Leila Suojärvi vetänyt viikoittaista naisten voimistelua. Kesälauantaisin pelailtiin lentopalloa Rievelinmutkan kentällä. Vuoden loppupuolella aloitettiin kyläsuunnitelman teko lähettämällä liki 240:lle kylän vakituiselle ja kesäasukkaalle kysely koskien kylän vahvuuksia ja heikkouksia sekä kyläläisten toiveita kylän kehittämisen suhteen.
Talous Yhdistyksen tulos oli 671,54 € ylijäämäinen. Heinolan kaupungin maaseutulautakunta myönsi yhdistykselle 300 € toiminta-avustuksen. Toimintakiinteistön tuottoina kertyi 4 358,82 €. Vuositasolla käyttöasteen nousua oli 16.9 %. Arpajaisilla ym. keräyksillä ja lahjoituksina (Imjärven Into ja Imjärviseura) saatiin yhteensä 2 239,40 €. Jäsenmaksutuottoina saatiin yhteensä 1 528,00 €.
Hallinto Hallitukseen ovat vuosikokouksen valitsemina toimintavuonna kuuluneet puheenjohtaja Lassi-Pekka Haapaniemi ja jäseninä Hannu Pystynen, Antti Konsti, Otso Pollari, Tuula Hahl ja Arja Nikkinen sekä varajäseninä Jarimatti Marttunen ja Pekka Rautkoski. Hallitus kokoontui kauden aikana 4 kertaa ja hallituksen jäsenten kesken käytiin myös puhelinneuvotteluja. Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 23.3. Tuleva kehitysKyläsuunnitelma saatetaan loppuun. Nykyisten tapahtumien ja aktiviteettien lisäksi pyritään etsimään uusia yhteistyökumppaneita ja tapahtumia. Markkinointia pyritään entisestään tehostamaan. Koskialueen raivaus ja kunnostus aloitetaan yhteistyössä kaupungin kanssa.
|
![]()
TOIMINTAKERTOMUS 1.12.2001 - 31.12.2002
|
Toiminta-ajatusRievelinmutka ry:n tarkoituksena on Imjärven kyläyhteisön perinteiden vaaliminen sekä kyläyhteisön yleisen hyvinvoinnin, viihtyvyyden ja omatoimisuuden edistäminen sekä kylän asukkaiden harrastus- ja kulttuuritoiminnan lisääminen sekä alueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä toimiminen. Yhdistys hankkii toimintaansa varoja ylläpitämällä ja edelleen vuokraamalla Heinolan kaupungilta vuokrattua Imjärven entistä kyläkoulua. Toimintavuosi Yhdistyksen toinen toimintakausi oli 13 kk:n mittainen ja vertailuvuosi oli pituudeltaan 18 kk. Vuokratuloja kertyi 3 304,68 € ja muina tilojen käyttökorvauksina 3 059,55 €. Vuositasolla käyttöasteen nousua oli 24 %. Rievelinmutkan vuokralainen irtisanoi vuokrasopimuksensa vuoden lopulla, joten vuokraa kertyi vain 11 kuukaudelta. Vuoden 2002 lopussa yhdistykseen kuului 90 jäsentä, joista 79 henkilöjäsentä, 9 ainaisjäsentä ja 1 yhteisöjäsen. Jäsenmaksutuottoina saatiin yhteensä 1 342,96 €. Yhdistysrekisteriltä haettiin toimintasääntöjen 8 §:n muutosta, joka koskee tilikautta, ja joka muutettiin kalenterivuodeksi. Heinolan kaupungin kanssa allekirjoitettiin uusi vuokrasopimus, 10 vuoden vuokra-ajalla. Koulun parannustöinä on tehty molempien luokkahuoneiden lattioiden kunnostus sekä oven puhkaisu sisäpihan puoleiseen seinään ja portaiden ja invaliuskan rakentaminen. Rantasaunan lauteen uusittiin. Rievelinmutka ry:n johdolla hirviseurue, kylän miehet ja Rievelinmutka ry:n jäsenet purkivat Koskenkorvan torpan ja talkoilivat torpan hirsistä Rievelinmutkan tontille kodan. Eri tahot lahjoittivat tarvittavan lisäpuutavaran ym. kodan rakentamiseen. Rievelinmutkassa tehtiin talkoilla n 20 – 30 hoitokatiskaa keväällä 2002 Jouko Honkasen hirviseurue järjesti maaliskuussa pilkkikilpailut ja perinteinen rosvopaisti pidettiin heinäkuussa samoin kuin Imjärviseuran kesäjuhlat ja hirvipeijaisia pidettiin lokakuussa. Marraskuussa vietettiin lauluiltaa, jossa esiintyi Jonna Kantola säestäjänään Olli Renko ja vuoden päätteeksi Imjärven Marttayhdistys järjesti koululla puurojuhlan kaikille kyläläisille. Läpi kevään ja syksyn on Leila Suojärvi vetänyt viikoittaista naisten voimistelua. Kesälauantaisin pelailtiin lentopalloa Rievelinmutkan kentällä.
Talous Yhdistyksen tulos oli 1 616,64 € alijäämäinen. Heinolan kaupungin maaseutulautakunta myönsi yhdistykselle 670 € kodan tarvikkeiden hankintaan.
Hallinto Hallitukseen ovat vuosikokouksen valitsemina toimintavuonna kuuluneet puheenjohtaja Lassi-Pekka Haapaniemi ja jäseninä Hannu Pystynen, Antti Konsti, Otso Pollari, Tuula Hahl ja Arja Nikkinen. Hallitus kokoontui kauden aikana 4 kertaa ja hallituksen jäsenten kesken käytiin myös puhelinneuvotteluja. Tuleva kehitysNykyisten tapahtumien ja aktiviteettien lisäksi pyritään etsimään uusia yhteistyökumppaneita ja tapahtumia. Markkinointia pyritään entisestään tehostamaan. Kiristyvä talous vaatii tarkempaa menojen harkintaa. Koskialueen raivaus ja kunnostus aloitetaan yhteistyössä kaupungin kanssa. Keittiöremontin ja sen rahoituksen suunnittelu aloitetaan. Kyläsuunnitelman tekeminen aloitetaan kyselyllä kyläläisille ja alueen mökkiläisille
|
![]()
TOIMINTAKERTOMUS 18.6.2000 - 30.11.2001
|
|
Toiminta-ajatus Rievelinmutka ry:n tarkoituksena on Imjärven kyläyhteisön perinteiden vaaliminen sekä kyläyhteisön yleisen hyvinvoinnin, viihtyvyyden ja omatoimisuuden edistäminen sekä kylän asukkaiden harrastus- ja kulttuuritoiminnan lisääminen sekä alueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä toimiminen. Yhdistys hankkii toimintaansa varoja ylläpitämällä ja edelleen vuokraamalla Heinolan kaupungilta vuokrattua Imjärven entistä kyläkoulua. Toimintavuosi Yhdistyksen ensimmäinen toimintakausi oli 18 kk:n mittainen. Ensimmäinen kausi oli haasteellinen, mutta yhdistys onnistui hyvin tavoitteissaan. Vuokratuloina nk. opettajan asunnosta saatiin 32.823 mk ja muina tilojen käyttökorvauksina 15.415 mk. Käyttövuorokausia oli liki 100. Imjärven Marttayhdistys ja Jouko Honkasen hirviseurue käyttivät koulun tiloja säännöllisesti kokoontumisiinsa. Myös tienhoitokunnat, kalastuskunnat sekä Imjärvi-seura kokoontuivat koulun tiloissa. Vuoden 2001 lopussa yhdistykseen kuului 95 jäsentä, joista 85 henkilöjäsentä, 9 ainaisjäsentä ja 1 yhteisöjäsen. Jäsenmaksutuottoina saatiin v.:lta 2000 sekä 2001 yhteensä 25.000 mk. Rievelinmutka ry liittyi Talas ry:hyn. Talous Huolimatta ensimmäisen kauden mukanaan tuomista investoinneista, tulos oli 30.619,98 mk ylijäämäinen. Rievelinmutka ry:n ollessa rekisteröity kyläyhdistys Heinolan kaupungin maaseutulautakunta myönsi yhdistykselle 2.300 mk yleisavustuksina sekä 5.000 mk äänentoistolaitteiden hankintaan. Hallinto Hallitukseen ovat vuosikokouksen valitsemina toimintavuonna kuuluneet puheenjohtaja Lassi-Pekka Haapaniemi ja jäseninä Hannu Pystynen, Jarimatti Marttunen, Antti Konsti, Jouko Honkanen ja Arja Nikkinen. Hallitus kokoontui kauden aikana 6 kertaa ja 24.3.2001 pidettiin ensimmäinen vuosikokous, jolloin yhdistyksen jäsenille esitettiin välitilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2000. Tuleva kehitysEnsimmäisen toimintakauden tulos antaa selkeät edellytykset toiminnan kehittymiselle myös seuraavien vuosien aikana. Pääpaino tulee olemaan vuokraustoiminnan lisäämisessä ja yhdistykselle kertyvät varat tullaan investoimaan koulun perusparannuksiin. |
![]()
Päivitetty viimeksi: